tarina
Moikka!
Olen Tanja, kuvittaja, tuotesuunnittelija sekä verkkokaupan pyörittelijä.
Olen taiteesta, elokuvista ja peleistä pitävä 25-vuotias naikkonen, ja valmistuin tänä keväänä muotoilijaksi Savonia-ammattikorkeakoulusta. Asustelen Kuopiossa mieheni, sekä mustan maatiaskissan Kuun, kanssa. Kuuta pääsee näkemään välillä somessa ja hän inspiroi välillä osaa tuotteistanikin!
Olen taiteillut ihan pienestä pitäen. Lähdin suoraan peruskoulusta taidealan ammattikouluun, josta valmistuin kuva-artesaaniksi. Ammattikorkeassa muotoiluopintojen aikana osallistuin yrittäjyyskurssille, ja siellä tajusin, että voisin suunnitella taiteestani erilaisia tuotteita! 2023 päätin vihdoin ottaa härkää sarvista, ja perustin oman yrityksen, eli Ghoul Designin! Helppoahan yrittäminen Suomessa ei todellakaan ole, mutta teen parhaani, ja toivon kovasti, että tykkäätte!
Kiitoksia hirmuisesti teille kaikille, ketkä tuette minua, oli se sitten postauksistani tykkääminen tai kommentoiminen, verkkokauppani mainostaminen tai tuotteideni ostaminen! Olen hyvin kiitollinen kaikesta avusta ja ihanista sanoista <3
